keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kaksi viikkoa uudessa kodissa..

Kaksi viikkoa ollaan nyt asuttu uudessa kodissa, ja pikkuhiljaa tätä osaa kutsua jo kodiksi :) Enää meidän kaksi vuotiaskaan ei ihmettele kotiin tultaessa, että: "miksi tultiin raksalle?", kuten hän muutaman päivän asumisen jälkeen pihaan ajettaessa tokaisi! :D

Vielä on portaikon alla muutama purkamaton laatikko, mutta muuten alkavat tavarat olemaan paikoillaan :) Toki moni asia vielä hakee paikkaansa, mutta ajan kanssa kaikki paikkansa löytää. Käytäntöhän sen sitten näyttääkin, että minkä astioiden ja tavaroiden kannattaa olla missäkin paikassa.

Nyt on tullut esiin ongelma, johon on onneksi ratkaisu tiedossa ensi lauantaina. Ongelma on nimittäin ylimääräiset huonekalut, tavarat ym. jotka eivät muuta enää kanssamme tänne uuteen kotiin. Olin jo varaamassa kirppispöytää, mutta sitten tuli eteen ratkaisu ongelmaani :) Me Pruukinrantalaiset päätimme järjestää ensi lauantaina 27.8. pihakirppistapahtuman klo 11-15, eli kaikki halukkaat osallistujat myyvät kaikkea itselle muuttojen myötä ylimääräiseksi jäänyttä omissa pihoissaan, autokatoksissaan ja -talleissaan. Vakaa aikomus olisi päästä omista tarpeettomista huonekaluista, vaatteista ja tavaroista myöskin eroon. Jotenkin sitä muuton myötä on huomannut miten paljon on ollut kaikenlaista ylimääräistä nurkissa, ja nyt siitä kaikesta haluaa eroon, ja mikä sen parempi keino olisikaan kun kantaa kamat ulos ja toivoa, että jollekin sieltä löytyisi aarteita :)

Sitten tähän aamuun.. :)
Esikoinen lähti kouluun ja keskimmäinen leikkitoimintaan, niin silmätulehdusta potevan kuopukseni kanssa vietimme leppoisaa aamua kahdestaan.


Katoimme molemmat omat kahvit pöytään :)


Aamupalan jälkeen päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kuvata blogiin meidän olkkaria.. :) Lähes kaikki messuaikaiset huonekalut jäivät meille. Olohuone ei siis mitään valtaisaa muutosta ole kokenut sitten messujen, mutta vähän on jotain omaa tullut lisäksi. Olohuoneen sisustus ja siellä olevat huonekalut ja tavarat vielä hakevat paikkojaan :)


Toinen nojatuoli on ollut messujen ajan säilytyksessä Pohjanmaan Tehtaanmyymälässä, ja se saapunee lähiaikoina. Messuaikaisesta sisustuksesta meille olohuoneeseen huonekalujen lisäksi jäi VM-Carpetin matto, Sapirasta ostettu sivupöydällä oleva kaunis Riviera Maisonin lasinen valaisin, Lennolin ihanat koristetyynyt sohvalle, Taidemaalari Panu Hemmingin kaunis taideteos seinälle sekä Keramiikkataiteilija Tarja Salonrannan upea Riite keramiikkatyö olohuoneen pöydälle. 

Ja sitten tekstiä tuosta isosta mustasta möhkäleestä yllä olevan kuvan oikeassa reunassa... Itse olin vakaasti sitä mieltä aluksi, ettei olohuoneeseen tule televisiota, mutta kyllä meidän vanha ja ihan liian iso telkkari nyt kuitenkin väliaikaisesti muutti olkkarin nurkkaan. Televisio on todellakin ihan väärän kokoinen kyseiselle paikalle ja ylipäänsä meidän uuteen olohuoneeseen! Tämä on vaan väliaikainen ratkaisu, ja nykyisen tilalle tulee tulevaisuudessa pienempi yksilö. Television paikkaa pohdimme sitten tarkemmin, kun se aika koittaa. Kaunis taideteos seinällä ei saa missään nimessä jäädä television varjoon.


Sapirasta hankitut kauniit katosta roikkuvat kristallivalaisimet valaisevat pimenevinä iltoina edelleen olohuonetta :)


Taulut nojaavat vielä lattialla seinää vasten, mutta ehkä nekin joskus saada omille paikoilleen. Meidän vanha työpöytä, josta näkyy kulma, muutti työ-/vierashuoneeseen :)


Ruusut olohuoneen pöydällä ovat jo nähneet parhaat päivänsä, mutta jos ne vielä tämän päivän kestäisivät... :D







Messuaikaisesta sisustuksesta meille jäi myös PP-tuotteen kaunis puidenkantotelina ja takkasetti :)


Nyt taitaa olla aika lähteä penkomaan myytäväksi tarkoitettuja juttuja lauantaita varten! :)

-Sanna-

2 kommenttia:

  1. Aina uudelleen ja uudelleen palaan lukemaan juttujasi ja katselemaan ihania kuviasi, joten on aika liittyä lukijaksi ;) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! :) Kiitos paljon kommentistasi, joka kannustaa tätä bloggaajaa kunnostautumaan päivitystahdissa :D Täytyypä minunkin vierailla blogissasi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥