maanantai 23. maaliskuuta 2015

Maanrakennustyöt alkoivat! :)

Tontilla tapahtuu.... :)

Tämän päivän tapahtumista en valitettavasti juurikaan osaa kertoa muuta kun, että kaivuri oli kivan värinen! :D Kuvat puhukoot puolestaan! :)







Tontilla on häärännyt tämän päivän Esa Niemi Vesa Niemi Oy:stä. Maata on kuorittu ja kaivettu oikein kunnolla :)




Pekka Saarela aloittaa huomenna oman urakkansa ja ottaa käyttöön yllä olevan kapistuksen (kivan värinen sekin ;) ). Simunan / Huhtalan alueella huomenna eli tiistaina liikkuvat saattavat tuntea tärinää jalkojensa alla, sillä meidän tontilla räjäytellään! :D


Tällä hetkellä tapahtuu paljon kaikenlaista muuallakin, kun vaan tontilla! 
Saimme vähän aikaa sitten sähkösuunnitelman, jota täydentelemme mieleiseksemme parasta aikaa. Lisäksi keittiön ja muidenkin huoneiden kiintokalusteet on nyt päätetty ja tilausta lähetetty Topi-keittiöllä eteenpäin. Sitten vielä eilen tuli mieleen muutama pieni muutos talon pohjakuvaan, eli sähköpostitse olen ollut yhteydessä Mammuttikodin suuntaan. Lisäksi lähes joka yö olen unessani raksalla hommissa, eli yötkin käyvät hyvin toteen! :D

Keskiviikkona suuntaan sisustussuunnittelijamme Ilona Lassilan (Linnemil) kanssa tekemään materiaalivalintoja. Onneksi Ilonalla on sisustussuunnittelijan loistavan taidon lisäksi myös taito rauhoitella mua, kun alan panikoimaan ja rönsyilemään suunnitelmissani sinne sun tänne! :D 
Kaikki kuulemma järjestyy.. :) 
Siltä reissulta laittelen sitten taas koostetta tänne blogiin! :) Kaikkia valintoja en voi paljastaa, mutta ehkä voin vähän "raottaa verhoa" ;)

-Sanna-


1 kommentti:

  1. Räjäytyksissä meillä meni aikoinaan melko paljon aikaa, sillä tontti oli todella kallioinen. Hyvä että teillä sujui hyvin. Löysittekö helposti kuljetuspalvelun? Sisareni parhaillaan sellaista etsii miehensä kanssa, nyt kun heillä rakentaminen alkaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥