lauantai 29. elokuuta 2015

Piha


Meidän piha alkaa näyttämään jo niin kivalta, vaikka se ei vielä läheskään ole valmis :) 
Pihan kiveys etenee, ja pihan eri alueet on myös jo rajattu kivillä. kasvien istutuspuuhissakin siellä on jo oltu :) 
Ison välikiitoksen ja virtuaalihalauksen ovat ansainneet Ellenin Niina Niinistö ja Rajan Puutarhan Marko Raja! :) Itse emme olisi pystyneet saamaan aikaan lähellekään tällaista puutarhaa, jonka nämä puutarhataikurit ovat meille taikomassa! Toisaalta on väärin puhua taikomisesta, koska kovaa työtähän se kaikki on, mutta näin maallikon silmiin se kaikki näyttää niin helpolta!
Ammattilaiset siis asialla :)










Takan hormi oli käyty laittamassa paikoilleen!




Eilen kävimme Pohjanmaan Kalusteella palaveeraamassa Sami Viitalan kanssa Villa Roihun messuaikaisesta kalustuksesta. Odotan innolla yhteistyötä heidän kanssaan :)

Ja lopuksi vielä meidän kullanmurut styroksin raapimis- repimis- ja levittelypuuhissa.........................

-Sanna-

perjantai 21. elokuuta 2015

Takka!


Takka on yksi niistä asioista, jota pohdimme todella paljon aikanaan. 
Ensinnäkin takan paikkaa muutimme useaan otteeseen. Ensimmäisissä piirustuksissa takka oli ikäänkuin keittiön ja olohuoneen välissä erottamassa näitä tiloja toisistaan.
Välillä pohdiskelimme mahdollisuutta laittaa takka ulkoseinää vasten terassipäätyyn..
Lopuksi kuitenkin päädyimme paikkaan, johon valitsemamme takka sopii mielestämme erittäin hyvin :)

Ja sitten se takka.. 
Päätimme jo hyvissä ajoin, että emme halua mitään "perustakkaa" eli muurattua möhkälettä, joka vie olohuoneesta liikaa tilaa. Tämä ajatus on meillä ollut lähinnä sen takia, koska olemme edellisissä kodeissamme käyttäneet takkaa melko vähän. Tuntui jotenkin turhalta hankkia iso ja tilaa vievä takka, joka seisioisi paraatipaikalla olohuoneessa turhanpanttina.

Kävimme Vaasassa viime lokakuussa rakennusmessuilla. Siellä kierrellessämme, silmiimme osui juuri meille sopiva ja meidän näköinen takka! Lämpöpisteen Dan Ingman vastaili urheasti meidän lukuisiin kysymyksiimme ja sai meidät vakuuttuneeksi siitä, että seisoimme sillä hetkellä tulevan takkamme vieressä :)

Valitsemamme takka on JØTUL FS 84. 
Meille siis muuttaa valkoinen, siro, soikean muotoinen (melkein pyöreä) kevytbetoninen elementtitakka. Tai oikeastaan se on jo siellä, ainakin osittain :)


Sijainti on siis olohuoneessa työ-/kirjastohuoneen oviaukon ja eteiseen johtavan käytävän välissä seinän vieressä.

 

Halusimme, että tulipesä nousee hieman totuttua ylemmäs, joten takkaan asennettiin lisäelementti tätä korkeampaa mallia varten.


Tulipesän sivuilla on myös ikkunat, joista tulen liekit näkyvät kivasti myös muun muassa keittiöön :)

Takan asennus on vielä kesken, mutta kyllä se jo itseltään näyttää! Ainakin hormi puuttuu, ja taitaapa takka saada vielä valkoisen maalinkin ylleen.
Ehkä tulevaisuudessa innostumme käyttämään kaunista takkaamme enemmän kuin tähän asti :)


Pihatyöt etenevät edelleen huimaa vauhtia. Multaa on tuotu useampi kuorma. Kiveyksenteko on edennyt. Ensi viikolla pihatöissä otetaan jälleen iso harppaus eteenpäin, kun Elleninin Niina alkaa istuttamaan kasveja! Tuskin maltan odottaa! :)

Pohjanmaan Kaluste tulee olemaan yhteistyökumppanimme huonekalujen osalta Asuntomessuilla. Ensi viikon loppupuolella suuntaamme ensimmäiseen sisustuspalaveriin Kurikkaan!

-Sanna-

lauantai 15. elokuuta 2015

Maalari maalasi talon.. :)

Nyt alkaa talo olla maalissa! 
Iso kiitos Maalausliike Köykkö Ky:n Jani Kalliolle mahtavasta työstä! :)

Talon ulkopuolisia töitä on vielä jonkin verran pihatöiden lisäksi. Harmaiksi maalatut smyygilaudat pitää asentaa paikoilleen. Valkoiset ikkunoiden alla olevat pellit vaihdetaan tumman harmaisiin. Sokkeli maalataan kaikilta sivuilta tumman harmaaksi. 
Ja sitten.... 
Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että parvekkeen ja terassin kaiteet maalattaisiin saman väriseksi kuin ovet eli hiekan väriseksi... Nyt olemme kuitenkin alkaneet epäröimään tuon asian kanssa.. Tällä hetkellä kaiteet on pohjamaalattu valkoiseksi, ja ne näyttävät aika kivoilta...
Mitäs, jos ne jätettäisiinkin valkoisiksi....
Vai pysytäänkö alkuperäisessä suunnitelmassa...






 Tulisihan siinä hyvin hiekan värin toistoa, jos kaiteet maalattaisiin suunnitellulla värillä, koska tällä hetkellä ainoastaan ovet ovat sen väriset... 


Mutta valkoiset kaiteet olisivat ihanan raikkaat...


Meillätaitaaollaongelma...

Pihakiveys etenee!
Tykkään :)
 Kivien väri tummuu tuosta, kunhan siitä sitten aikanaan putsataan kaikki lika ja pöly päältä pois :)



  -Sanna-

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Pihan kiveys ja sokkelin väri...

Pihatyöt etenevät melkoisella vauhdilla :)
 Pation ja leikkimökin kohdat ovat saaneet jo sorapedin ja lasten leikkialue puolestaan hiekkansa. Pihan kiveystä varten tuli Lakeuden Vihertaimistolta Bendersin kivikuorma, ja tänään pohdiskelimmekin parasta kivien ladontamallia..


 Päädyimme vaihtoehtoon, joka on ylemmässä kuvassa etualalla, eli alemmassa kuvassa alhaalla vasemmalla :) Tohon rosoiseen kivimalliin tykästyimme Vantaan messuilla käydessämme. Mieluummin rosoista ja rouheaa suorakaiteen muotoista kuin sileää identtistä neliön muotoista laattaa..

Kun selvisi, että pihakiveyslaatat ovat jo tulossa, niin tuli kiire valita sokkelin väri ja ylipäänsä se, mitä sille tehdään! Sokkeli kun pitää tietenkin käsitellä ennen kiveyksen asettamista sen viereen. Päädyimme siihen, että sokkeli maalataan, ja väri mukailisi katon, ikkunoiden ym. muiden tumman harmaata sävyä. Sokkelin maalauksen hoitaa kaiken muun maalauksen ohella tietenkin luottomaalarimme Jani :)










Huomenna muovien ympäröimät kivikasat alkavat muodostua ruotoladonnalla (vaimikäsenytoli ;D) asetelluksi pihakiveykseksi talon vierustalle Rajan puutarhan Markon toimesta :) Mahtavaa!!

Kuvailin tänään myös sisällä hieman. Kattopaneelit ovat löytäneet tiensä jo alakerrankin kattoon, ja paneeleihin on alkanut ilmestymään reikiä..... Tuleekohan meille nyt varmasti tarpeeksi valoa.... ;D



Edelliset kuvat ovat siinä mielessä huonoja, ettei niistä näy se reikien paljous! Tai siltä musta ainakin tuntui, kun ensimmäisen kerran tänään sisälle menin :) No ainakin valoa sitten riittää vuoden pimeimpinäkin hetkinä, ja itsepä ne lamppujen kohdat piirustuksiin merkkasin! :D
 
Sitten vielä pari kuvaa siitä, kun yllätin kuopuksemme tekemästä jälleen sitä kiellettyä lempipuuhaansa, josta jo aikaisemminkin kerroin...


 
 Ei se styroksi ihan oikeasti voi maistua niin hyvältä, että sitä pitää tunkea suu täyteen aina, kun äidin silmä välttää...
 Vai voiko..
 ;)
 
 -Sanna-
 

tiistai 4. elokuuta 2015

Tulikivimylly kolmosessa tapahtuu.. :)

Olihan tapahtumarikas päivä, huh! :)
 Viimeinen meidän perheen yhteinen lomapäivä kului raksalla touhutessa usempaankin kertaan tänään. Tänään muun muassa alkoivat pihan ja puutarhan teko. 

Varsinainen aloitus taisi kuitenkin tapahtua jo eilen, kun Esa Niemi kävi siirtämässä pihan isot kivet oikeille paikoilleen, ja hän kuori samalla maanpinnan, ja kävihän se taas kätevästi :)









 Tänään Rajan puutarhan Marko ja Ellenin Niina pääsivät aloittelemaan omaa urakkaansa :)







 Maalausliike Köykkä Ky:n Jani Kallio jatkoi puolestaan omaa maalausurakkaansa, joka alkaa olla loppusuoralla.





Vaatimaton Jani ei kuulemma osaa poseerata kuvissa! :) Hyvinhän tuo sujui :)

 Sisustussuunnittelijamme Linnemilin Ilona kävi katsastamassa tilannetta talolla. Kiertelimme huoneet läpi, ja kertasimme mitä materiaalivalintoja olimme mihinkin tehneet, ja yhdessä fiilistelimme tulevaa :)  Pitäisi saada Ilonastakin kuva tänne blogiin, mutta en taaskaan muistanut sitä hänestä ottaa, eikä Ilona sitten lupautunut tulemaan raksalle enää uudestaan kuvattavaksi.. Miksiköhän?! ;D No ensi kerralla sitten! :D


Tänään oli jälleen Pruukinrannassa pari Etelä-Pohjanmaan matkailun järjestämää opastettua kävelykierrosta. Satuimme olemaan paikalla toisen porukan ohittaessa Villa Roihun, ja porukan vetäjän toiveesta kerroimme heille hieman omaa messurakentajaksilähtöhistoriaamme ja vastailimme muutamiin kysymyksiin :)
 
 Kiitokset vielä kuvattavaksi suostumisesta! :)

 Lopuksi vielä kaksi lippispäätä touhuamassa vaihteeksi jotain ei kiellettyä.. :D


Meidän 4-v. neidillä pitää raksallakin olla mukana oma laukku, jossa on eväitä ja syntymäpäivälahjaksi saamansa huulikiillot.. :D
 
Sitten vielä loppuun viime päivien/tämän hetken juttuja:
 
 Topi-Keittiön Milana kävi eilen ottamassa mittoja.
Eilen piti päättää palotikkaiden, räystäskourujen ym. väri.
Kodinkoneet ovat olleet pohdinnassa tänään, ja niistä jo päätettiinkin.
Takkaa aletaan varmaankin pian asentamaan.
 Saunan seinäpaneelit ja lauteet päätettiin tänään.
Portaat ja kaiteet ovat olleet viime päivien pohdiskelujen kohteena.
Appiukon kanssa alamme pikkuhiljaa suunnittelemaan leikkimökkiä :)

Huh huh.. Kaikenlaista.. :D
 
 -Sanna-