perjantai 6. toukokuuta 2016

Aurinkoinen päivä talolla :)

Olipas ihana päivä tänään touhuilla Roihulla, kun aurinko paistoi ja lapset(kin) olivat hyväntuulisesti mukana tohinoissa. Odottelimme aamupäivästä saakka ensimmäistä huonekalukuormaa saapuvaksi, mutta sen tulo siirtyikin maanantaiaamulle. Sen sijaan toissapäivänä Tammer-Tukusta saapunutta Mustangin grilliä tuli asentamaan pari herrasmiestä, jotka saivat grillin kasatuksi kädenkäänteessä :)





Grillaaminen kuuluu olennaisena osana meidän perheen kesäpäiviin. Mieheni on todella ahkera grillaaja ja onneksi vielä hyväkin siinä puuhassa, joten olen voinut huoletta ulkoistaa kokonaan sen touhun itseltäni :) Normaalisti "kokkausnakki" osuu aina meikäläiselle, niin on ihan mukavaa, että mieheni hoitaa kesäisin grillauspuuhat, ja itse voin keskittyä vaikka salaatin tekoon ja kattamiseen :)




Tämä grilli vaikuttaa hyvin monipuoliselta, ja vihdoinkin on kunnolla tilaa grillata :D Taitaapa tuolta löytyä myös oma säilytystilansa jääpaloillekin :)


Grillin lisäksi terassille on tulossa ruokailuryhmä, joten grillaamisen lisäksi myös syöminen onnistuu tulevaisuudessa terassilla. Terassilasituksen ansioista ei haittaa, vaikkei aina niin aurinko paistaisikaan :)


Vieraitakin saimme tänään talolle, ja pitihän sitä varten viedä kahvinkeitin mukana :)




Mieheni isä ja siskon mies tulivat suunnittelemaan mieheni kanssa patiolle katosta.. :)






..Ja mieheni sisko oli koiransa kanssa viihdyttämässä lapsia :) 



Ihana Jethro -koira pääsi testaamaan lasten leikkipaikkaa. 
Taisi "Jeti" viedä voiton kuopankaivauskisassa :D




Ihanaa, kun voi kokkailla hiekkakakkuja ja etsiä aineksia ilman hanskoja :)
Ihana kesä!! :)




Sisustussuunnittelijamme Ilonakin kävi talolla tarkastelemassa aikaansaannoksiamme. Katsoimme pyyhekoukkujen paikkoja ja olohuoneen valaisimien korkeuksia ym. Maanantaina olisi tarkoitus aloitella hänen kanssaan keskiviikkona saapuneiden Lennolin tekstiilien paikoilleen laittoa ym.

Myös ystävämme kävivät yllättäen kyläilemässä! :) He rakentavat myös taloa Pruukinrantaan. Mukavan lyhyt matka kyläillä puolin ja toisin tulevaisuudessa :) 
  
Huomenna tulevat vessoihin ja makuuhuoneemme pukeutumistilaan teettämämme peilit.. :) Huomenna käymme myös Pohjanmaan Tehtaanmyymälällä valitsemassa terassille ruokailuryhmän ja oleskeluryhmän. Myös yläkerran parvekkeelle ja patiolle taidamme katsoa jotain..

Äitienpäivän eli sunnuntain pyhitämme lepopäiväksi, tai ainakin yritämme ;)

Maanantaina:
-Ensimmäiset huonekalut saapuvat
-Huonekalut paikoilleen
-Peilien laitto paikoilleen
-Muutamien valaisimien "rakentaminen"
-Valaisimien asennukset
-Loput verhotangot paikoilleen
-Tyttöjen huoneen vaatehuoneen säilytysjärjestelmien asentaminen
-Ikkunoiden pesu
-Verhot ikkunoihin
-Tekstiilit paikoilleen saapuneiden huonekalujen rajoissa
-Siivoamista, kuten aina...


Tiistaina lehdistöpäivä...


Keskiviikkona Mammuttikodin kuvaukset talolla.

Toivottavasti saamme loputkin huonekalut ensi viikon kuluessa...

Loppuviikosta onkin sitten jo aika hakea Sapirasta piensisustus- ja kattaustavaraa seuraavalla viikolla olevia Decon kuvauksia varten..


Kiirettä siis pitää ja ehkä myös ahdistusepätoivopaniikkiakin luvassa, mutta pyrin pitämään näinä vauhdikkainakin päivinä myös kameran mukanani. Haluan ikuistaa tapahtumat ja tuoda palan tuleviakin päiviä myös tänne blogin puolelle :) 

-("hieman" väsynyt) Sanna-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥