perjantai 9. lokakuuta 2015

Kiviä siellä, kiviä täällä + vähän kysymyksiin vastaamista ja kuvissa poseeraamista..

Viime aikojen blogihiljaisuuteen ei suinkaan ole syynä laiskuus, vaan se, ettei raksalla ole juurikaan ollut tapahtumia, jos ei lasketa mieheni jokapäiväistä nurmikon kastelua, mutta ketä se kiinnostaa.. heh heh ;D

Puutarhurimme Marko on saanut pihakiveystä tehtyä eteenpäin :) Eilen raksalla käydessämme, Marko oli kovassa työntouhussa, ja pitihän tämän paparatsin taas päästä lempipuuhaansa eli kuvaamaan :D 



Nyt arvostan pihojen ym. muiden alueiden kiveyksiä tai ennemminkin niiden tekijöitä entistä enemmän, kun olen nähnyt konkreettisesti miten paljon työtä kiveyksien tekeminen vaatii! Kivet asetellaan yksitellen ja tarvittaessa halkaistaan/muotoillaan oikeaan kokoon ennen paikoilleenlaittoa, ja lisäksi tietenkin kaikki muu, mitä kiveyksen tekemiseen liittyy, kuten muun muassa pohjustustyöt ym. 
Iso peukku kiveyksien tekijöille ja ennen kaikkea meidän oman pihan taiteilijalle! :)




Pruukinrannan eli koko asuntomessualueen kiveykset tekee yritys nimeltä Aalman Jyväskylästä. Tällä hetkellä he tekevät kiveystä meidän talomme kohdalla, ja sain luvan kuvata heidänkin työskentelyään. Siinä samalla kuulin muutamia mielenkiintoisia faktoja asuntomessualueen yleisten alueiden kiveyksistä :)

Alueella tulee olemaan yhteensä noin 200 000 noppa- ja nupukiveä.
Alueelle tulee noin 2700m reunakiveä.
Kiveä on kokonaisuudessaan noin 1 000 500kg






On kyllä mahtavaa, kun alueesta tulee niin viimeistellyn näköinen viimeistä noppa- / nupukiveä myöden :) Talomme kohdalle muodostuu kivistä ylhäältä päin katsottuna kuun sirppi.

Seinäjoen Sanomien päätoimittaja Tuomas Rauhala kävi jälleen meitä jututtamassa, ja pääsin nappaamaan kuvan Tuomaksesta ja Tuomaksesta :)




Hyvää viikonloppua! :)



-Sanna-

2 kommenttia:

  1. Ohhoh, jopas tulee paljon kiviä messualueelle! Hauskoja yksityistietoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tosiaan mielenkiintoisen infopaketin siinä jutustellessani "kivittäjien" kanssa :) Onhan siinä kivi jos toinenkin ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥